Tuntia ennen kuin ajatollah Ali Khamenein kuolema vahvistettiin, kerroin Drop Site News -livestreamissa, että Iranin johtajan salamurha olisi valtava rikos, kirjoittaa Ali Abunimah.
Sunnuntaiaamuun 1.3.2026 mennessä Iran ilmoitti, että Yhdysvallat ja Israel olivat tappaneet Khamenein sekä useita hänen perheenjäseniään.
He ovat lisäys niihin satoihin Yhdysvaltojen ja Israelin välisessä sodassa surmattuihin iranilaisiin, mukaan lukien kymmenet koulutytöt, jotka teurastettiin sanoinkuvaamattoman julmassa iskussa alakouluun Minabissa, Etelä-Iranissa.
Voit katsoa Drop Site News -kanavan keskustelun tältä videolta. Streamin juontavat Jeremy Scahill ja Ryan Grim, ja mukana keskustelemassa on lisäksi iranilais-amerikkalainen kommentaattori Hooman Majd.
Suvereenin valtion johtajan Khamenein tappaminen provosoimattomassa hyökkäyssodassa on räikeä kansainvälisen terrorismin teko. Tämän rikoksen tekijät presidentti Donald Trump ja Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu saivat heti mitä pyysivät: iranilaiset ryntäsivät kaduille.
Mutta kuten sodanlietsojat olivat vaatineet, iranilaiset eivät olleet siellä protestoimassa hallitustaan vastaan ja syrjäyttämässä sitä, vaan suremassa marttyyrikuoleman uhria ja vaatimassa kostoa.
Arabi- ja länsimaiden osallisuus
Ennen kuin Khamenein murha vahvistettiin, arabi- ja länsimaiden hallitukset asettuivat Trumpin ja Netanjahun sodan tukijoiksi. Muutamaa merkittävää poikkeusta, kuten Espanjaa Euroopassa ja Omania arabimaista, lukuun ottamatta hallitukset eivät arvostelleet Iranin hyökkäystä – mutta tuomitsivat Iranin itsepuolustuksesta niitä maita vastaan, joista amerikkalaiset aloittivat hyökkäyksensä.
Erityisen perverssissä käänteessä monet maat, mukaan lukien Ranska, Saksa ja Iso-Britannia, vaativat Irania jatkamaan ”neuvotteluja” – ikään kuin Iran, eikä Yhdysvallat ja Israel, olisi käyttänyt käynnissä olevia neuvotteluja peitetehtävänä uuden yllätyshyökkäyksen valmistelemiseksi, aivan kuten he tekivät viime kesäkuussa.
Kanada ja Australia menivät vielä pidemmälle ja tarjosivat avoimen tukensa hyökkäykselle. Siinä meni Kanadan pääministeri Mark Carneyn suuri puhe Davosissa muutama viikko sitten, jossa hän haastoi Trumpin ja puolusti kaikkia koskeviin sääntöihin perustuvaa maailmanjärjestystä.
Kaikki nämä maat – ja niiden uskollinen media, liberaalimmat mukaan lukien – ovat vuosikymmenten ajan demonisoineet Irania ja esittäneet sen hyökkääjänä. Mutta kuten kerroin Drop Site Newsille, tilanne on käänteinen.
Todellisuudessa Iran on kohdannut heidän aggressiotaan vuosikymmeniä.
Iran hyökkäyksen kohteena vuosikymmeniä
Kun Iran oli vakiinnuttamassa vallankumouksen jälkeistä järjestystään kukistettuaan Yhdysvaltojen tukeman julman shaahidiktatuurin vuonna 1980, Irak hyökkäsi. Mutta tuo sota ei ollut pelkästään Saddam Husseinin hanke. Sitä tukivat ja aseistivat Yhdysvallat ja eurooppalaiset suurvallat, ja sitä rahoittivat samat arabihallitukset, jotka nyt tukevat Yhdysvaltojen ja Israelin hyökkäystä.
Länsi-Saksa – kaikista maista – oli keskeisessä asemassa Irakin kemiallisten aseiden tuotannossa, joita käytettiin iranilaisten hyökkäyksiin.
Myös Iranin ballististen ohjusten voiman juuret ovat tältä ajanjaksolta: Irakin mielivaltaiset tuhansia siviilejä tappaneet Scud-ohjusiskut Iranin asutuskeskuksiin ”kaupunkien sodan” aikana vakuuttivat maan johtajat tehokkaan, puolustavan pelotteen tarpeesta.
Iran ei ole hyökännyt naapurimaihinsa. Se ei ole käynyt valloitussotia.
Sen ohjusiskut ovat tapahtuneet vasta suorien hyökkäysten jälkeen, olipa kyseessä sitten Yhdysvaltojen tekemä kenraali Qasem Soleimanin salamurha tai Israelin iskut Iranin alueelle viime kesäkuussa. Iran selvisi länsi- ja arabimaiden tukeman Irakin hyökkäyksen aiheuttamasta kahdeksan vuoden tuhosta.
Sittemmin se on kohdannut aaltoina salamurhia ja pakotteita, joiden tarkoituksena on kurjistuttaa sen väestöä epäämällä syöpähoitoja ja aiheuttamalla lento-onnettomuuksia, kun uusien lentokoneiden ja niiden varaosien tuonti on kielletty maahan.
Arabihallintojen vihamielisyydestä huolimatta Iran on tukenut palestiinalaisten ja libanonilaisten vastarintaa Israelin miehitystä, apartheidia ja kansanmurhaa vastaan.
Tämä on epäilemättä sen suurin rikkomus Israel-mielisten arabien ja heidän länsimaisten tukijoidensa silmissä, ja sitä pidetään ”puuttumisena” ja ”proxyjen” tukemisena pikemminkin kuin solidaarisuuden osoittamisena kansoille, jotka käyvät oikeutettua taistelua vapautuksen puolesta.
Yhdysvaltain virkamiehet kerskuvat, että pakotteet ovat romahduttaneet Iranin valuutan, luoneet taloudellisia vaikeuksia ja – yhdessä Israelin ja Amerikan peiteltyjen horjutustoimien kanssa – lietsoneet väkivaltaa.
Tämä julmuus on niin normalisoitua, että jopa niin kutsuttu liberaali, kuten entinen demokraattisen edustajainhuoneen puhemies Nancy Pelosi, voi vaatia lisää kärsimystä tuskin vastalauseiden kuiskauksella.
Roistovalta
Kyseessä on sama strategia, jota käytettiin Irakin kansaa vastaan 1990-luvulla – kun Saddam ei enää ollut hyödyllinen länsimaisille suojelijoilleen.
Presidentti Bill Clintonin ulkoministeri Madeleine Albright ei tunnetusti kiistänyt pakotteiden aiheuttamia satojen tuhansien irakilaisten lasten kuolemia, vaan vahvisti, että ”mielestämme hinta on sen arvoinen”.
Tavallisiin syyrialaisiin kohdistuvia pakotteita käytettiin hallinnonvaihdoksen valmistelussa, aivan kuten niitä on käytetty Kuuban, Venezuelan, Pohjois-Korean ja Gazan palestiinalaisten kohdalla.
Näiden maiden anteeksiantamaton rikos on poikkeuksetta oman itsemääräämisoikeuden ja itsenäisyyden vaatiminen tai puolustaminen.
Aiemmin Yhdysvallat näki vaivaa keksiäkseen tekosyitä imperialistisille sodilleen – muistellaan vaikka Tonkininlahden välikohtausta ja Vietnamin sotaa tai ”joukkotuhoaseita” ja Irakia.
Iranin tapauksessa ponnistelut ovat vaikuttaneet puolivillaisilta, typistetyiltä ja hajanaisilta – kuten Jeremy Scahill Drop Site Newsista totesi Drop Site Newsin keskustelussa.
Trump väittää ”tuhonneensa” Iranin ydinvoimavarat; ja samalla kuvaa niitä välittömänä uhkana.
Hän on uhannut sotilaallisella väliintulolla pelastaakseen iranilaisten ihmishenkiä, oletettavasti heidän omalta hallitukseltaan, samalla kun hän ei välitä Yhdysvaltojen ja Israelin tekemästä tuhansien iranilaisten tappamisesta ja haavoittamisesta kesäkuun 2025 sodassa ja tässä sodassa.
Mutta Yhdysvaltojen ja Israelin käyttämä propaganda ei ole toiminut: reilu viikko sitten vain neljännes amerikkalaisista kannatti sotaa Irania vastaan.
Yhdysvaltain imperialismin perimmäiset kohteet
Ulkoisesti Yhdysvallat ei tunne tarvetta myydä aggressiotaan: Miksi sen pitäisikään, kun Israelin kansanmurha on pyyhkäissyt pois viimeisetkin teeskentelyt siitä, että kansainvälistä lakia ja järjestystä on olemassa?
Yhdysvaltain hallinnonvaihdossodat Irakissa vuonna 2003, Libyassa vuonna 2011 – ja sen jatkuvat hyökkäykset Venezuelaa ja Kuubaa vastaan – ennakoivat uutta maailmanjärjestystä, jossa Yhdysvallat voi ryöstää kansakuntia esteettä.
Venäjä ja Kiina ovat ainoat maat, joilla on potentiaalia tasapainottaa tätä roistomaista supervaltaa. Iranin strateginen sijainti ja valtavat resurssit tekevät siitä elintärkeän sekä Moskovalle että Pekingille, minkä vuoksi se on Yhdysvaltojen ja Israelin tähtäimessä.
Iranin tuhoaminen saattaa olla välitön tavoite, mutta Venäjä ja Kiina ovat Yhdysvaltojen imperialististen tavoitteiden todelliset kohteet. On epäselvää, ymmärtävätkö he uhkan laajuuden, kun otetaan huomioon niiden tähänastinen vaimea vastaus Iranin hyökkäykseen.
Sekään ei ole lupaava merkki, että Venäjä ja Kiina eivät kyenneet vetoamaan ”The Board of Peacen” päätöslauselmaa YK:n turvallisuusneuvostossa marraskuussa 2025 – mikä antoi Trumpille mahdollisuuden kruunata itsensä maailman monarkiksi. Samalla kun Yhdysvallat ja Israel käyvät vapaasti valitsemaansa hyökkäyssotaa, Iran käy eksistentiaalista selviytymistaistelua.
Iranin tulevaisuus kuuluu iranilaisille. Mutta jos heidän maansa tuhoutuu tai joutuu Washingtonin ja Tel Avivin tyrannian kohteeksi – kuten niin monet sen naapurit – tuo tulevaisuus varastetaan heiltä sukupolvien ajaksi.
Jos tämä Amerikan ja Israelin aggressio onnistuu, millään maalla tai kansalla ei ole itsemääräämisoikeutta tai määräysvaltaa omaan elämäänsä.
Ali Abunimah
X: @AliAbunimah
Ali Abunimah on Electronic Intifadan perustajajäsen ja teoksen The Battle for Justice in Palestine kirjoittaja. Abunimah on myös kirjoittanut teoksen One Country: A Bold-Proposal to End the Israeli-Palestinian Impasse.
Artikkeli on käännös alunperin Electronic Intifadan verkkoalustalla 1.3.2026 julkaistusta artikkelista.
