Sadan vapautetun palestiinalaisvangin antamat todistukset tukevat aiemmin raportoitua systemaattista kidutusta. Palestinian Centre for Human Rights -järjestön (PCHR) toukokuussa 2025 julkaiseman raportin mukaan kidutusta ei tule nähdä ainoastaan ihmisoikeusloukkauksena tai sotarikoksena, vaan olennaisena osana Israelin jatkuvaa kansanmurhakampanjaa palestiinalaisia vastaan.
PCHR:n raportti Torture and Genocide: The Shattered Futures of Former Palestinian Detainees in Gaza (”Kidutus ja kansanmurha: Gazan entisten palestiinalaisvankien särkyneet tulevaisuudet”) tarkastelee gazalaisten pidätyksiä ja kaltoinkohtelua lokakuun 2023 ja lokakuun 2024 välisenä aikana. Raportti perustuu pääasiassa PCHR:n kenttätutkijoiden ja lakitiimin keräämiin todistuksiin.
Gazaan lokakuussa 2023 alkaneesta hyökkäyksestä alkaen Israel on pidättänyt massoittain palestiinalaissiviilejä kodeistaan, kouluista, sairaaloista, tarkastuspisteiltä ja kaduilta. Raporttiin haastatelluista, ja myös pidätetyistä, suurin osa on miehiä (90 miestä ja poikaa, iältään 15–75 vuotta), mutta myös naisia on pidätetty. Lisäksi raportti sisältää kymmenen naisvangin, lapsen, vammaisen ja vanhuksen todistukset. Pidätetyt olivat usein terveydenhuollon ammattilaisia, toimittajia, opettajia ja Gazan työntekijöitä. PCHR:n katsaus paljastaa, että haastateltujen keskimääräinen säilöönoton kesto oli noin 50 päivää, ja ajanjaksot vaihtelivat yhdestä päivästä 257 päivään.
Gazan palestiinalaiset pidätetään ja vangitaan yleensä “laittomien taistelijoiden” vangitsemista koskevan lain nro 5762–2002 nojalla, joka säädettiin vuonna 2002.
Alun perin laki oli suunniteltu mahdollistamaan kahden Libanonin kansalaisen pitkäaikainen vangitseminen ilman syytteitä, mutta sitä sovellettiin myöhemmin palestiinalaisiin vankeihin Israelin Gazasta vetäytymisen jälkeen vuonna 2005. Vuonna 2008 tehdyillä muutoksilla laajennettiin sen säännöksiä koskemaan myös tulevia taisteluoperaatioita, jotka edellyttävät palestiinalaisten pidättämistä laajassa mittakaavassa. 7.10.2023 jälkeen hyväksyttiin lisää muutoksia: Israelin armeija voi pitää siviilejä vangittuina määräämättömän ajan, jos se katsoo, että on olemassa perusteltu syy uskoa, että he ovat laittomia taistelijoita ja että heidän vapauttamisensa vahingoittaisi valtion turvallisuutta. Kun siviili on nimetty laittomaksi taistelijaksi, oletetaan, että hänen vapauttamisensa on uhka niin kauan kuin Israelia vastaan käytävät vihollisuudet jatkuvat, mikä luo syyllisyysolettaman.
Laki sallii Israelin pidättää siviilejä, myös lapsia, ja pitää heitä eristyksissä ilman syytteitä tai oikeudenkäyntiä, sekä evätä heiltä pääsyn heitä vastaan esitettyihin todisteisiin ja oikeuden tavata tuomaria tai asianajajaa. Esimerkiksi siviiliä voidaan pitää pidätettynä ilman pääsyä tuomarin puheille jopa 45 päivää pidätysmääräyksen antopäivästä. Henkilöltä voidaan myös evätä oikeusapu yhteensä 75 päivän ajaksi. Tällainen laki on räikeä palestiinalaisten perusoikeuksien loukkaus kansainvälisen humanitaarisen oikeuden nojalla.
Pidätyskäytännöt ja eristäminen
PCHR havaitsi johdonmukaisuutta pidätyskäytännöissä. Suurin osa haastateltavista oli eristyksissä koko pidätysajan, ilman pääsyä tuomarin tai lakimiehen luokse ja ilman yhteyttä perheisiinsä. Perheet eivät edes tienneet heidän olinpaikkaansa. Sadasta haastatellusta vain kymmenen tapasi vankeutensa aikana tuomarin.
“Sotilaat erottivat naiset miehistä ja käskivät miehiä nostamaan kätensä ja polvistumaan, kun taas naisia käskettiin kävelemään pois alueelta. Sitten he kutsuivat naisia tulemaan ja ottamaan lapset mukaansa, ja kun äitini yritti ottaa minut mukaansa, sotilas käski hänen lähteä”, kertoo 16-vuotias poika, joka pidätettiin asuinhuoneistosta Gaza Cityssa. Häntä pidettiin vangittuna 22 päivää, ensin yksityiskodeissa, kunnes hänet lopulta siirrettiin eri vankiloihin.
Palestiinalaisia siirrettiin toistuvasti eri pidätyspaikkojen välillä. Keskimäärin heitä siirrettiin noin 4,5 kertaa. Nämä toistuvat siirrot jättivät pidätetyt epävarmuuden, sekaannuksen ja pelon tilaan, sillä heille ei ilmoitettu siirtojen syytä tai määränpäätä. Pidätyspaikkoja olivat muun muassa sotilastukikohdat, sotilaalliset pidätysleirit (esim. Sde Teiman, Zikim, Anatot) ja vankilat.
“Kuljetusvaunu kulki jonkin aikaa ja pysähtyi sitten, ja minut heitettiin maahan. Sotilaat hakkasivat minua uudelleen maassa ollessani, sekä sylkivät ja virtsasivat päälleni. Sitten he toivat minut takaisin kuljetusvaunuun, joka jatkoi matkaa ja pysähtyi sitten uudelleen sijoittaakseen israelilaissotilaita muihin paikkoihin. Koko matkan minua pahoinpideltiin kuvaamallani tavalla”, kertoo 35-vuotias ensihoitaja, joka pidätettiin yksityiskodista Gaza Cityssa. Häntä pidettiin aluksi vankina 38 päivää yksityiskodissa, ennen kuin hänet siirrettiin tuntemattomiin sotilasvankiloihin ja vankiloihin.
Pidätysten aikana pidätetyt olivat tavallisimmin jatkuvasti käsiraudoissa tai jalkakahleisissa – tai molemmissa – sekä silmät sidottuina. Vapauttamisen tapa noudatti myös kaavaa: pidätetyt vapautettiin ilman syytteitä Kerem Shalomin tai muiden rajanylityspaikkojen kautta. He joutuivat usein juoksemaan useita kilometrejä huonosta kunnostaan huolimatta ja heitä uhattiin kuolemalla, jos he pysähtyisivät.
Epäinhimilliset vankeusolosuhteet
Palestiinalaiset kertoivat vankeusolosuhteiden olleen epäinhimilliset ja kidutuksen kaltaiset. Erityisen hirvittävät ne olivat sotilastiloissa, joita 95 % haastateltavista oli kokenut. Yksi kuvaili kärsineensä ”orjan kaltaisesta kohtelusta”. Yksi oli ahtaassa sellissä, joka oli tarkoitettu kymmenelle hengelle, mutta siellä pidettiin 120 vankia.
Pidätetyt kärsivät osittaisesta tai täydellisestä ruuan ja veden rajoittamisesta päivien ajan. Ruoka-annokset olivat liian pieniä jopa lapselle, ja ruoka oli laadultaan huonoa, mätää, palanutta tai pilaantunutta.
39-vuotias nainen kertoi, kuinka israelilainen sotilas heitti ruokaa lattialle ja huusi: ”Syö maasta, Hamasin huora, eläin!”
Terveydenhuoltoon pääsy oli rajoitettua tai kokonaan evätty. Sairaita ja vammaisia vankeja pahoinpideltiin tai heiltä evättiin lääkkeet. Jopa israelilaislaitosten terveydenhuollon henkilöstö osallistui kaltoinkohteluun.
Eräs 30-vuotias kertoi lääkärin kieltäytyneen hoidosta: ”Te olette niitä, jotka kidnappasivat lapsemme ja tekivät terroritekoja Israelissa. Emme anna hoitoa terroristeille.”
Toinen pidätetty, joka pyysi apua pahoinpitelyistä aiheutuneisiin kipuihin, sai lääkäriltä vastauksen: ”Anna Sinwarin hoitaa sinut.”
Lukuisat kidutuksen menetelmät
Kaikki haastateltavat raportoivat kokeneensa fyysisen ja psykologisen kaltoinkohtelun eri muotoja pidätyksen, siirtojen ja vankeuden aikana. Näitä menetelmiä käytettiin johdonmukaisesti kaikissa paikoissa.
Pahoinpitelyt ja fyysinen väkivalta
Pahoinpitelyt olivat yleisin kaltoinkohtelun muoto. Vankeja lyötiin, potkittiin, heidän päitään iskettiin seinään ja heitä hakattiin esineillä, kuten kiväärien perillä tai rautatangoilla.
Jatkuvat pakkoasennot ja vammat
Tiukka käsirautojen käyttö aiheutti kipua ja vammoja. Pidätettyjä pakotettiin usein tuskallisiin stressiasentoihin, kuten polvilleen pitkiksi ajoiksi, mikä johti toisinaan Shabh-kidutukseen (riiputtaminen sidotuista käsistä).
Erään 42-vuotiaan miespuolisen taksinkuljettajan jalka jouduttiin amputoimaan, koska tiukat jalkakahleet ja lääketieteellisen avun puute aiheuttivat infektion.
Raportin mukaan kaikkein intensiivisimpiä ja julmimpia kidutusmuotoja käytettiin palestiinalaisiin kuulusteluiden aikana.
Sähköiskut ja pakkolääkitys
Eräs 35-vuotias ensihoitaja joutui sotilastutkijan pakottamana ottamaan oletettavasti ’hallusinogeenisen pillerin’. Hänet laitettiin vaippaan ja pukuun, ja sänkyyn sidottuna hänen päähänsä ja jalkoihinsa asennettiin rautarenkaat ja teräskahleet, joilla häntä ’sähköiskutettiin toistuvasti’.
Seksuaalinen väkivalta ja nöyryytys
Raportti dokumentoi seksuaalista väkivaltaa, johon sisältyi verbaalista hyväksikäyttöä, pakotettuja ruumiintarkastuksia, julkista alastomuutta ja seksuaalisia uhkauksia. Miehet pakotettiin alastomuuteen perheenjäsenten ja muiden edessä.
Naiset altistettiin seksuaalissävytteiselle nöyryytykselle, kuten hijabin poistamiselle.
Palestiinalaismies pakotettiin riisuutumaan ja tukehduttamaan itsensä bussiin suihkutetusta pippurisumutteesta. Sotilaat vapauttivat koiria pidätettyjen kimppuun, ja vangit kertoivat koirien virtsaavan heidän päälleen, sillä koiria pidettiin heitä tärkeämpinä. Eräälle 27-vuotiaalle miehelle laitettiin ”Hamas Hamas” -teksti vartaloon ja hänet pakotettiin pyynnöstä vastaamaan ”Hamas” nimensä sijaan. Kun hän pyysi lupaa käydä wc:ssä, sotilas kehotti häntä virtsaamaan housuihinsa ja lopulta virtsasi itse pidätetyn päälle.
Kansanmurhaa ennakoivat lausunnot ja sillä uhkailu
Haastatellut kertoivat israelilaisten suorista lausunnoista, jotka viittasivat kansanmurha-aikeisiin.
Eräs naispuolinen pidätetty kertoi, kuinka sotilas uhkasi pommittaa hänen kotiaan. Kun hän sanoi, että sisällä oli syyttömiä, sotilas vastasi: ”Aiomme pommittaa heidät kaikki ja pyyhkiä pois Gazan; aiomme pommittaa syyttömät ja syylliset.”
Vapautumisen jälkeiset seuraukset ja juridinen analyysi
Kaikki sata haastateltavaa vapautettiin ilman syytteitä. PCHR totesi raportissaan, että heidän kohtelunsa täytti kansainvälisen oikeuden mukaiset kidutuksen tunnusmerkit: se aiheutti vakavaa fyysistä ja psyykkistä kipua ja kärsimystä, jonka tarkoituksena oli syrjintä, nöyryytys, rankaisu tai tietojen saaminen.
Raportin johtopäätöksissä todetaan kidutuksen olevan osa Israelin palestiinalaisia vastaan toteuttamaa kansanmurhaa. Julmat teot täyttivät kansanmurhan tunnusmerkit: vakavan ruumiillisen tai henkisen vahingon aiheuttaminen ryhmän jäsenille, ja elämänehtojen tahallinen estäminen, jonka tarkoituksena on aiheuttaa ryhmän fyysinen tuhoutuminen kokonaan tai osittain.
Vapauttamisen jälkeen lähes kaikki psyykkiset oireet (avuttomuuden tunne, unettomuus, masennus) ja monet fyysiset vammat (kipu, amputaatiot, hermovauriot) jäivät vangeille pysyviksi. Seuraukset lyhyestäkin vankeudesta ovat potentiaalisesti pitkäaikaisia.
Vangit vapautettiin tahallaan erittäin heikossa kunnossa aktiiviselle sota-alueelle ilman suojaa tai peruspalveluita. Israelin tietoinen sairaaloiden ja infrastruktuurin tuhoaminen varmisti, että vapautetuilla ei ollut mahdollisuutta toipumiseen.
PCHR katsoo, että tämä elämänehtojen estäminen oli tarkoituksella suunniteltu aiheuttamaan hidas kuolema ja vähentämään kidutuksen uhrien selviytymismahdollisuuksia, mikä tukee kansanmurhatarkoitusta.
