Ruoan ja elinkeinojen hallitsemista on käytetty pitkään kolonisaation käytäntönä.
Alkuperäiskansat joutuvat jatkuvasti kamppailemaan omasta ruokaomavaraisuudestaan, mistä on kehittynyt jokapäiväinen vastarinnan muoto. Nämä vastarinnan muodot esiintyvät erilaisina kamppailuina Palestiinasta Saamenmaalle, mutta osoittavat kuitenkin kytköksen yhteiseen jatkuvaan kolonialismin vastaiseen kamppailuun.
Israel tuhosi Länsirannalla sijaitsevan siemenpankin
Gazan täysi saarto ja kansan nälkiinnyttäminen on käynnissä olevan kansanmurhan ja kolonisaatioprojektin viimeisin eskalaatio. Alkuperäiskansojen elinkeinojen, mukaan lukien ruoan, hallitseminen on ollut historiallisesti kolonisaation väline. Sionistinen siirtokunta pyrkii tuhoamaan Palestiinalaisten ruokaomavaraisuutta sekä Gazassa kansanmurhan alla että muilla miehitetyillä alueilla.
Heinäkuun 2025 lopulla Israelin miehitysjoukot tuhosivat osan Hebronissa sijaitsevasta siemenpankista. Hebronin siemenpankki on ainoa Länsirannalla ja sisältää yli 70 lajiketta paikallisia siemeniä, joista suurta osaa ei enää löydy mistään muualta miehitetyiltä alueilta.
Lehdistötiedotteen mukaan tuhoaminen toteutettiin ilman varoitusta ja sotilaiden suojeluksessa, ja se on suora isku palestiinalaisten pyrkimyksille säilyttää paikallinen biodiversiteetti ja varmistaa ruokaomavaraisuus. Hyökkäys tapahtui lisääntyvän siirtokuntalaisten väkivallan, maanryöstämisen ja Israelin miehitysviranomaisten järjestelmällisten pyrkimysten yhteydessä, minkä tarkoituksena on tuhota palestiinalaisyhteisöjen elinkeinot.
Kansallisen siemenpankin tuhoamisen tarkoituksena on katkaista sukupolvien väliset siteet maanviljelijöiden ja heidän maansa välillä. Siemenpankki on yksi tärkeimmistä palestiinalaisten aloitteista säilyttää ja suojella paikallisia siemeniä kulttuuriperintönä. Tarkoituksena on ollut parantaa palestiinalaisten kykyä turvata oma elintarviketuotantonsa, mikä on taannut ruokaomavaraisuutta.
Perinteiset siemenet sisältävät biologista monimuotoisuutta, muistoja, sopeutumiskykyä ja esivanhempien tarinoita. Yhteisöt ovat kehittäneet niitä vuosisatojen aikana, jotta ne menestyisivät tietyissä ilmasto-olosuhteissa. Ne ovat kestävyyden varastoja. Niiden tuhoaminen ei siis ole pelkästään sivullinen vahinko; se on strateginen biologisen sodankäynnin keino, jolla yhteisöiltä riistetään kyky selviytyä ja määritellä oma tulevaisuutensa. Siementen tuhoaminen on sekä kansan historian että tulevaisuuden tuhoamista.
Ruoka kolonisaation välineenä
Ruokaomavaraisuuden tuhoamisella on historiaa siirtomaa- ja kansanmurhakonteksteissa. Monet alkuperäiskansat hallitsivat oman elintarviketuotantonsa ennen kolonialismia.
Kolonisoijat usein käyttivät ruoantuotannon hallitsemisen osana kolonialismin toteuttamista. Esimerkiksi Yhdysvaltojen siirtomaavallan laajentuessa alkuperäisten amerikkalaisten maatalousjärjestelmät ja biisonikannat tuhottiin järjestelmällisesti, jotta heidät voitiin pakottaa nälänhädän myötä riippuvuuteen. Tähän kolonialismin kulmakiveen kuuluu myös maaperän hallitseminen ja tuhoaminen, sekä alkuperäiskansojen pakottaminen elinkeinojen muutokseen eli mukautumaan siirtomaavallan elintapoihin.
Tarkoituksena on siis tehdä alkuperäisasukkaat riippuvaisiksi miehittäjistä. Tämä riippuvuus lisää miehittäjän valtaa. Jos yhteisön ruoantuotanto on riippuvainen miehittäjästä, he voivat myös päättää yhteisön hyvinvoinnista – viime kädessä myös elämästä ja kuolemasta.
Tällä hetkellä Gazassa seuraamme äärimmäisintä tapaa jolla ruokaa käytetään kolonisaation aseena. Tämän viimeisimmän eskalaation lisäksi israelin toimet miehitetyillä palestiinalaisalueilla ovat tuhonneet viljelysmaata, rajoittaneet pääsyä pelloille, hävittäneet oliivilehtoja, pommittaneet Gazan Baladi-siemenpankkia Al-Qararassa, ja ajaneet pois tai surmanneet viljelijäperheet, jotka ovat yrittäneet rakentaa elämänsä uudelleen tyhjästä aiemman pakkosiirtämisen jälkeen.
Kamppailu ruokaomavaraisuudesta Saamenmaalla
Kolonisoijat pyrkivät hallitsemaan alkuperäiskansojen elinkeinoja monin eri tavoin. Kansanmurha on tämän äärimmäisin seuraus, mutta myös muihin kolonisaation tavoitteisiin pyritään tällä keinoin. Pohjoismaisessa kolonisaation mallissa tämä näkyy erityisesti kulttuurisena assimilaationa.
Saamenmaalla Suomen valtion asettamat lait vaikuttavat saamelaisten perinteisten elinkeinojen ylläpitämiseen. Lakien säätämisessä taustalla ei ole ollut saamelaisen kulttuurin tuntemus, vaan pyrkimys sulauttaa vähemmistö osaksi valtaväestöä. Ennen kolonisaatiota saamelaisten perinteisessä elämäntavassa muun muassa liikuttiin porotokan mukana ja asuttiin eri kalavesien äärellä vuodenajasta riippuen. Vuotuiskierto määritteli asuinpaikan, ja esimerkiksi talveksi etenkin kolttasaamelaisten parissa kokoonnuttiin tiiviiksi kyläyhteisöksi kun taas keväällä jälleen hajaannuttiin runsaskalaisten järvien äärelle. Tätä käytäntöä rajoitettiin, ja lakien kautta saamelaisia yritettiin pakottaa pysyvän, yhden asuinpaikan mukaiseen elämäntapaan. Valtion rajat, jotka halkaisivat ja eristivät perinteisiä laidunmaita toisistaan vaikeuttivat perinteisten elintapojen toteuttamista. Elintavat, laidunmaat ja kalastusalueet olivat olleet käytössä jo kauan ennen pohjoismaisten valtioiden luomista ja rajanvetoja.
Pysyvän asuinpaikan kautta valtion on helpompi valvoa kansalaisia, mikä voi olla yhtenä syynä tämän elämäntavan käyttöönottoon ja siihen painostamiseen. Toisaalta, tämä muutos oli myös osana pakkosuomalaistamista, minkä kautta pyrittiin assimiloimaan saamelaiset länsimaiseen kolonisoijan kulttuuriin ja elämäntapoihin.
Kamppailu ruokaomavaraisuudesta jatkuu Saamenmaalla
Saamelaisten ruokaomavaraisuuden kontrollointiin pyrkiminen jatkuu edelleen. Alkuperäiskansojen pyrkimykset ruokaomavaraisuuteen on osa kolonialismin vastustamista. Tämä on monesti osa jokapäiväistä vastarintaa kolonisoiduille kansoille.
Pelkästään heinäkuun aikana saamelaisten ruokaomavaraisuudesta kamppailtiin mm. Saamenmaan Norjan ja Suomen jakavan Tenojokeen rakennetun padon ja Repparfjordiin suunnitteilla olevan kaivoksen takia.
Tenojoen rannalla asuville saamelaisille etenkin Atlannin lohen pyynti on tärkeä elinkeino. Norjan viranomaiset päättivät rakentaa padon neuvottelematta lainkaan saamelaisten kanssa, vaikka 1.8.2025 käyttöön otettu uudistettu saamelaiskäräjälaki velvoittaa entistä laajempaa saamelaisten kuulemista heitä koskevissa asioissa. Ongelmaksi asti paisuneen kyttyrälohikannan takia rakennettu pato ei estä pelkästään kyttyrälohta nousemasta, vaan samalla se haittaa myös Atlantin lohen vaellusta.
Repparfjord suunnitteilla oleva kuparikaivos taas uhkaa saastuttaa läheistä vuonoa ja häiritä poronhoitoa. Kesän aikana aktivistit, jotka ovat sekä paikallisia että muualta matkustaneita liittolaisia, ovat pitäneet mielenosoituksia pysäyttääkseen kaivoksen rakentamisen.
Sekä Saamenmaalla että Palestiinassa kamppaillaan edelleen oikeudesta omiin, perinteisiin ja omaehtoisiin elinkeinoihin. Ruokaomavaraisuus on alkuperäiskansojen oikeus, ja siihen pyrkiminen on tärkeä osa vastarintaa, kolonialismin vastustamista ja ihmisoikeuksien toteutumista.
