Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvalloista tuli paitsi supervalta myös liberaalin maailmanjärjestyksen itse julistautunut vartija. Siitä lähtien se on väittänyt edistävänsä demokratiaa, vapautta ja rauhaa. Tämän narratiivin taustalla on kuitenkin väkivaltainen imperialistinen hallinta, jota ei toteuteta suoran kolonialismin vaan hallinnonvaihdosten, taloudellisen pakottamisen ja proxy-sodankäynnin avulla. Yhdysvallat ei ole ainoastaan horjuttanut lukemattomien alueiden vakautta, vaan se on myös vakiinnuttanut uuskolonialistisia valvontajärjestelmiä, jotka edelleen tukahduttavat kansojen itsemääräämisoikeuden kaikkialla globaalissa etelässä.
Tämä kritiikki ei ole pelkkää retoriikkaa. Se perustuu Yhdysvaltojen väliintulojen historiaan, sen ulkopolitiikan rakenteeseen ja sen sotkeutumiseen alueellisiin toimijoihin – erityisesti Israeliin – jotka palvelevat imperialistisen voimankäytön laajempia tavoitteita.
Vapauden majakan sijasta Yhdysvallat toimii usein keskeisenä uhkana maailmanrauhalle, vakaudelle ja suvereniteetille.
Imperiumi ilman siirtomaita: Imperialismin uusi formaatti
Toisin kuin perinteiset siirtomaaimperiumit, Yhdysvallat on kehittänyt hienovaraisemman mallin: sotilastukikohdat siirtokuntien sijaan, nukkehallitukset sijaisvirkamiesten sijaan, taloudellinen riippuvuus suoran hallinnan sijaan. Nykyään Yhdysvalloilla on yli 750 sotilastukikohtaa yli 80 maassa, ja ne ympäröivät Kiinan ja Venäjän kaltaisia kilpailijoita strategisilla etuvartioasemilla. Yhdysvallat ylläpitää laajamittaista sotilaallista läsnäoloa, jota mikään muu maa ei pysty edes lähellekään vastaamaan.
Nämä tukikohdat eivät ole puolueettomia. Paikallinen väestö ei useinkaan pidä niitä tervetulleina, ne heikentävät ympäristöä ja toimivat sotilaallisten kampanjoiden lähtöasemina. Okinawasta Djiboutiin Yhdysvaltojen sotilaallinen läsnäolo muokkaa paikallista politiikkaa usein itsemääräämisoikeuden kustannuksella.
Hallitusten vaihtaminen oletusarvoisena ulkopolitiikan välineenä
Yhdysvalloilla on pitkä ja hyvin dokumentoitu historia vallankaappausten ja vallanvaihdosten järjestämisestä sen strategisten ja liike-elämän intressien kannalta suotuisten hallitusten asettamiseksi. Se on toistuvasti kaatanut demokraattisesti valitut hallitukset kommunismin hillitsemisen tai ”vakauden” edistämisen varjolla. Näissä väliintuloissa oli harvoin kyse demokratiasta, vaan usein omien markkinoidensa turvaamisesta, sosialismin tukahduttamisesta tai geopoliittisen ylivallan varmistamisesta.
Joitakin merkittäviä esimerkkejä:
- Iran (1953): CIA ja MI6 syrjäyttivät demokraattisesti valitun pääministerin Mohammad Mossadeghin sen jälkeen, kun tämä oli kansallistanut öljyn ja asetti johtoon länsimielisen shaahin. Tämä kylvi siemenet vuoden 1979 vallankumoukselle ja Yhdysvaltojen ja Iranin väliselle pitkäaikaiselle vihamielisyydelle.
- Guatemala (1954): CIA:n tukema vallankaappaus syrjäytti presidentti Jacobo Árbenzin, koska tämä oli kyseenalaistanut United Fruit Companyn maamonopolin, ja aloitti vuosikymmeniä kestäneen sotilasdiktatuurin.
- Chile (1973): Yhdysvallat tuki kenraali Pinochetin vallankaappausta presidentti Allendea vastaan, mikä johti joukkokidutuksiin ja katoamisiin ja uusliberalistisiin talouskokeiluihin.
- Kongo (1961): Washington osallistui maan siirtomaavallan vastaisen johtajan Patrice Lumumban salamurhaan, mikä johti Mobutun vuosikymmeniä kestäneeseen diktatuuriin.
- Irak (2003): Julkisuuteen myyty sota joukkotuhoaseiden (joita ei ollut olemassa) neutralisoimiseksi tuhosi infrastruktuurin, käynnisti sisällissodan ja tappoi satoja tuhansia.
- Libya (2011): Yhdysvaltojen johtama Naton väliintulo kaatoi Gaddafin ja syöksi maan kaaokseen.
Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä pitkästä luettelosta, joka ulottuu Kaakkois-Aasiasta Latinalaiseen Amerikkaan ja Lähi-itään. Yhdysvaltain sormenjäljet löytyvät usein epäonnistuneiden valtioiden tuhkasta.
Monissa näistä tapauksista Yhdysvallat ei ainoastaan aloittanut kaaosta, vaan tuki aktiivisesti väkivaltaisten hallintojen ja kuolemanpartioiden nousua ”vapauden” nimissä.
Pakotteet: Moderni taloudellinen sodankäynti
Sotilaallisen voiman lisäksi Yhdysvallat käyttää pakotteita aseina. Kun pommit eivät putoa, pakotteet kuristavat. Yhdysvallat käyttää talouspakotteita tylppänä valvontakeinona, jolla se usein ohittaa YK:n ja kansainvälisen oikeuden.
Vaikka pakotteet asetetaan muka korruptoitunutta eliittiä tai autoritaarisia hallintoja kohtaan, ne tuhoavat usein kokonaisia väestöryhmiä. Tämä sodankäynnin muoto ohittaa diplomatian ja kansainvälisen konsensuksen ja toimii kollektiivisena rangaistuksena.
Moniin maihin kohdistuu lamauttavia pakotteita, jotka vaikuttavat suhteettomasti siviileihin, koska ne estävät lääkkeiden, elintarvikkeiden ja energian saannin. Pakotteista on tullut eräänlainen kollektiivinen rangaistus, joka on naamioitu diplomatiaksi.
- Kuuba: Kuuba on yksi nykyihistorian pisimmistä kauppasaarroista, joka on vahingoittanut siviilisukupolvia yli kuuden vuosikymmenen ajan.
- Venezuela: Pakotteet ovat halvaannuttaneet talouden ja johtaneet massiiviseen lääke- ja elintarvikepulaan – samalla kun Yhdysvallat on avoimesti tukenut epäonnistunutta vallankaappausyritystä. Venezuela on luonnonvaroiltaan rikas maa mutta ei pysty saarron vuoksi hyödyntää omia luonnonvarojaan.
- Iran: Ydinsopimuksesta irtauduttuaan Yhdysvallat asetti uudelleen murskaavia pakotteita, jotka vaikuttivat terveydenhuoltojärjestelmiin pandemian aikana ja ajoivat miljoonia ihmisiä köyhyyteen.
- Syyria oli pitkään ankarien pakotteiden kohteena ja se joutui kohtaamaan Yhdysvaltojen ja EU:n rajoituksia Caesar Act -lain nojalla, mikä rampautti sen talouden ja ajoi kansalaiset köyhyyteen. Presidentti Trumpin toukokuussa 2025 tekemä Lähi-idän kiertue huipentui lähes kaikkien USA:n Syyria pakotteiden poistamiseen, mukaan lukien Ahmed al-Sharaan 10 miljoonan dollarin suuruinen palkkio, mikä merkitsi täydellistä diplomaattista kuntoutusta.
Nämä taloudelliset piiritykset rikkovat usein kansainvälistä oikeutta ja ihmisoikeusnormeja, mutta ne jatkuvat ilman, että länsimaiset tiedotusvälineet tai instituutiot vastustavat niitä juurikaan.
Diktaattorien, monarkkien ja ääriainesten tukeminen
Yhdysvaltojen ulkopolitiikka tukee rutiininomaisesti diktatuureja niin kauan kuin ne palvelevat Yhdysvaltojen etuja. Pahamaineisimpia ovat mm:
- Saudi-Arabia: Teokraattinen monarkia, joka tunnetaan teloituksista, sorrosta ja julmasta sodastaan Jemenissä, jota Yhdysvallat tuki aseilla, logistiikalla ja poliittisella suojelulla.
- Indonesia (Suharton aikana): Yhdysvallat tuki vuoden 1965 vallankaappausta ja kehui Suharton ”uutta järjestystä”, vaikka yli 500 000 epäiltyä vasemmistolaista murhattiin.
- Taleban (1980-luku): Rahoitettiin ja aseistettiin osana Neuvostoliiton vastaista mujahideeniryhmää, mikä tasoitti tietä sellaisten ääriverkostojen nousulle, jotka myöhemmin uhkasivat maailmanlaajuista turvallisuutta.
- Egypti: Washington tukee edelleen Abdel Fattah el-Sisin sotilasdiktatuuria, jossa on kymmeniä tuhansia poliittisia vankeja.
- Israel: Yhdysvallat antaa yli 3,8 miljardia dollaria vuosittaista sotilaallista apua Israelille, huolimatta Israelin vuosikymmeniä kestäneestä miehityksestä, apartheid-politiikasta ja toistuvista kansainvälisen oikeuden rikkomuksista. Ylimääräiset “hätäpaketit” kansanmurhan aikana nostavat kokonaissumman yli 20 miljardiin dollariin vuodessa. Israel on vuodesta 2023 lähtien suorittanut palestiinalaisten kansanmurhaa täydellä Yhdysvaltojen tuella ja avustuksella, Bibenin ja Trumpin hallintojen alla. Lokakuusta 2023 vuoden 2025 alkuun Yhdysvallat on lähetti 31 miljardia Israelille.
Yhdysvallat on kerta toisensa jälkeen vahvistanut väkivaltaisia toimijoita vain vedotakseen myöhemmin niiden olemassaoloon perusteena uusille sotilaallisille toimille.
”Terroristi”-leiman aseellistaminen – imperialistisen narratiivin väline
Yhdysvallat ja sen länsimaiset liittolaiset ovat koko modernin historian ajan johdonmukaisesti käyttäneet ”terroristi”-leimaa poliittisena aseena, jolla on pyritty delegitimoimaan vapautusliikkeitä, kansalaisoikeusjohtajia ja länsimaista ylivaltaa vastustavia hallituksia, ei siis objektiivisena oikeudellisena tai moraalisena kategoriana, kuten se myydään. Martin Luther King Jr:n, Malcolm X:n ja Nelson Mandelan kaltaisia henkilöitä – joita nykyään juhlitaan laajalti – Yhdysvallat ja muut länsivallat leimasivat aikoinaan vallankumouksellisiksi tai suoranaisiksi uhkiksi. Esimerkiksi Mandela oli Yhdysvaltojen terroristien tarkkailulistalla vuoteen 2008 asti, vuosikymmeniä sen jälkeen, kun hän oli vapautunut vankilasta ja apartheid oli virallisesti päättynyt.
Sama mekanismi pätee maailmanlaajuisesti. Yhdysvallat on historiallisesti asettunut kansalliseen vapautukseen pyrkivien liikkeiden vastapuolelle Algeriasta Vietnamiin, Etelä-Afrikasta Palestiinaan – niin kauan kuin nämä taistelut ovat vastustaneet kolonialistisia tai kapitalistisia etuja. Yhdysvaltojen ulkopoliittinen kanta muuttuu yleensä vasta, kun vastustuksen jatkaminen käy poliittisesti tai taloudellisesti kestämättömäksi. Toisin sanoen lännellä on kokemusta siitä, että se on historian väärällä puolella, kunnes kieltämisen kustannukset ovat suuremmat kuin hallinnan edut.
Yhtenä esimerkkinä voi myös pitää Syyrian nykyistä johtaja Abu Mohammad al-Julania (Ahmed Hussein al‑Sharaa), Hay’at Tahrir al-Sham -järjestön (HTS) johtaja ja Syyrian al-Qaidan entinen liittolainen. Julanista oli aikoinaan luvattu Yhdysvaltain ulkoministeriölle 10 miljoonan dollarin palkkio. Assadin hallinnon kaaduttua hänelle annettiin media-tilaa Yhdysvalloissa ja hän sai osallistua poliittisiin foorumeihin, kuten Maailman talousfoorumiin Davosissa – kaikki tämä Bashar al-Assadin ja Iranin vastustamisen nimissä.
Tämä tekopyhyys heikentää länsimaiden vapautta, demokratiaa ja ihmisoikeuksia koskevien sitoumusten uskottavuutta. Näiden arvojen valikoiva soveltaminen paljastaa, etteivät ne ole yleismaailmallisia periaatteita vaan joustavia ulkopolitiikan välineitä, joita sovelletaan tai sivuutetaan geopoliittisen hyödyn mukaan.
Leimaamalla mielivaltaisesti joitakin ryhmiä terroristeiksi ja tekemällä yhteistyötä toisten huonommin käyttäytyvien ryhmien kanssa Yhdysvallat ja sen liittolaiset muokkaavat yleistä käsitystä ja perustelevat interventioita, pakotteita tai proxy-sotia. Se auttaa myös vaientamaan imperialistista aggressiota vastustavat mielipiteet ulkomailla ja kotimaassa. Tuloksena on maailmanlaajuinen turvallisuusarkkitehtuuri, joka ei perustu oikeudenmukaisuuteen vaan ideologiseen mukavuuteen ja imperialistisiin etuihin.
Yhdysvaltojen ja Israelin suhde: vallan symbioosi
Yhdysvaltojen ja Israelin suhde on Yhdysvaltojen Lähi-idän strategian kulmakivi. Israel manipuloi Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa, mutta monet myös pitävät Israelia hyödyllisenä etuvartioasemana Yhdysvaltojen Lähi-idän hallitsemiseen tähtäävässä strategiassa. On siis kiistanalaista kuka heiluttaa kenen häntää. Kiistatonta sen sijaan on militarismin ja rankaisemattomuuden keskinäinen vahvistaminen.
Israel on ajanut aggressiivisesti Yhdysvaltojen sotilaallisia väliintuloja alueella. Sillä on ollut merkittävä rooli Yhdysvaltojen Lähi-idän väliintulon edistämisessä, mukaan lukien Irakin ja Iranin vastaisten sotien ajaminen. Israelin lobbauksella on merkittävää vaikutusvaltaa Yhdysvaltojen politiikassa, ja se muokkaa usein kahden puolueen yhteisymmärrystä, jossa Israelin etuja pidetään erottamattomina Yhdysvaltojen politiikasta.
Samaan aikaan Yhdysvallat käyttää Israelia sotilaallisena ja tiedustelutukikohtana epävakauttamallaan alueella hyödyntäen sen teknologiaa, valvontakapasiteettia ja paikallisia konflikteja hallitsevan aseman säilyttämiseksi.
Tulokset tälle yhteistyölle näkyvät mm. tuhona ja kuolemina Gazassa, Libanonissa, Irakissa, Syyriassa, Jemenissä ja Iranissa. Siviiliuhreja ja pakolaiskriisejä pidetään sivullisina vahinkoina. Yhdysvaltojen veto-oikeudet YK:ssa suojaavat Israelia toistuvasti vastuuvelvollisuudelta ja vahvistavat kaksinaismoralistista ja poikkeuksellista järjestelmää.
Riippumatta siitä, kuka ohjaa ketä, lopputuloksena on jatkuva sota, miehitys ja epävakaus, joka tuntuu voimakkaimmin alueen siviiliväestössä.
Sodan kulttuuri: Militarismi kotimaassa ja ulkomailla
SIPRI (Stockhom International Peace Research Institute), riippumaton kansainvälinen instituutti, joka tutkii konflikteja, asevarustelua, asevalvontaa ja aseistariisuntaa ilmoittaa Yhdysvaltojen vuoden 2024 kokonaispuolustusmenojen – jos veteraanit, ydinasevoimat ja muut kustannukset luetaan mukaan – nousevan lähes 997 miljardiin dollariin, mikä on enemmän kuin yhdeksän seuraavaa maata yhteensä.
Presidentti Trump ehdotti 1,01 biljoonan dollarin puolustusbudjettia varainhoitovuodelle 2026 – noin 13 prosentin lisäystä vuoden 2025 perusbudjettiin, joka oli ~893 miljardia dollaria.
Trump myös painosti Naton liittolaisia nostamaan puolustusmenot 5 prosenttiin BKT:stä vuoteen 2035 mennessä, mikä vastaa hänen pyrkimystään siirtää taakkaa – ja myyntiä – Yhdysvaltojen puolustusteollisuudelle. Tämä sotateollisuuskompleksi hyötyy jatkuvasta sodasta ja luo kannustimia konflikteihin rauhan sijaan.
Raytheonin, Lockheed Martinin ja Boeingin kaltaiset yritykset eivät ole vain puolustusalan alihankkijoita, vaan ne ovat lobbaajia, poliittisia päättäjiä ja usein myös sotastrategioiden laatijoita. Niiden ”pyöröovi”-suhde poliittisiin asemiin takaa sen, että rauha ei koskaan ole kannattavaa eikä sota koskaan todella lopu. Sotateollisuuskompleksin pyöröovi-suhteella tarkoitetaan sitä, että henkilöt liikkuvat usein hallituksen korkeiden puolustusalan virkojen ja puolustusalan alihankkijoiden tuottoisien työpaikkojen välillä.
Maailmanlaajuisen politiikan dekolonisaatio: Miltä rauha näyttäisi?
Imperialismin vastustajat eri puolilla globaalia etelää ovat jo pitkään vaatineet maailmaa, jota Yhdysvallat ei enää hallitsisi taloudellisesti ja sotilaallisesti. Todellinen rauha edellyttää:
- Yhdysvaltojen sotilaallisen miehityksen lopettamista ja ulkomailla sijaitsevien tukikohtien sulkemista.
- Siviiliväestöön kohdistuvan pakote-politiikan lopettaminen.
- Ihmisoikeuksia loukkaavien hallintojen tuen lakkauttaminen.
- Ulkopolitiikan demilitarisointi diplomatian, tukemisen ja monenvälisyyden hyväksi.
- Kansainvälisen oikeuden soveltaminen tasapuolisesti, myös Yhdysvaltojen liittolaisiin.
Imperiumilla ei ole vaatteita
Vaikka Yhdysvallat puhuu ”sääntöihin perustuvasta järjestyksestä”, käytännössä se toimii voimalla, ei oikeudella. Sen imperiumi, toisin kuin sen korvaamat vanhat eurooppalaiset imperiumit, on epävirallinen, mutta yhtä väkivaltainen. Latinalaisesta Amerikasta Länsi-Aasiaan ja Afrikkaan asti ihmiset vastustavat edelleen amerikkalaisen imperiumin mekanismeja: valvontaa, pakotteita, sotilaallisia hyökkäyksiä ja kulttuurista ylivaltaa.
Niin kauan kuin Yhdysvallat toimii kansainvälisen oikeuden yläpuolella ja alistaa globaalin etelän strategisille tavoitteilleen, se ei ole hyvän voima vaan ensisijainen uhka maailmanrauhalle.
Todellinen rauha ei voi syntyä kansainvälisestä järjestelmästä, joka perustuu ylivaltaan, kaksinaismoraaliin ja väkivaltaan. Yhdysvallat on saatava vastuuseen paitsi toimistaan myös globaalista valvontajärjestelmästään. Loputtomien sotien lopettamisen, väestöjä rankaisevien pakotteiden poistamisen, sotilastukikohtien sulkemisen sekä apartheidin ja miehityksen lopettamisen pitäisi olla globaalin rauhanjärjestyksen vähimmäisvaatimuksia.
Niin kauan kuin Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa hallitsee imperiumin logiikka, se on maailman sorrettujen silmissä maailmanlaajuinen epävakauttaja, ei vapauden puolustaja.
