Gazan kaistalla vuodesta 2023 jatkunut Israelin hyökkäys on johtanut palestiinalaisten äärimmäiseen inhimilliseen kärsimykseen, jota yhä useammat oikeudelliset ja humanitaariset asiantuntijat kutsuvat kansanmurhaksi. Kansainvälisen oikeuden näkökulmasta kyse on syyllisten nimeämisen ohella myös sopimukseen sitoutuneiden maiden vastuusta. Geneven sopimusten hengessä tämä vastuu ei ole vain moraalinen vaan myös oikeudellinen. Mitä Geneven sopimukset määräävät sopimusosapuolten vastuusta kansanmurhan estämiseksi?
YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Volker Türk kehotti perjantaina 16.5.2025 maailmaa toimimaan estääkseen elintärkeän ihmishenkiä pelastavan tuen täydellisen romahduksen Gazassa.
Israel on 2.3.2025 lähtien estänyt ruoan, polttoaineen ja muun ihmishenkiä pelastavan avun pääsyn Gazaan. Leipomot ovat nyt lopettaneet toimintansa, koska jauhot ja polttoaine ovat loppuneet, ja jäljellä olevat ruokavarastot hupenevat nopeasti.
”Siviiliväestön nälänhädän käyttö sodankäynnin keinona on sotarikos, samoin kuin kaikki kollektiivisen rangaistuksen muodot”, Türk varoitti.
Samaan aikaan Israel jatkaa hyökkäystä Gazan kohteisiin, joissa palestiinalaissiviilejä on suojassa. YK:n ihmisoikeustoimisto kirjasi 18. maaliskuuta ja 27. huhtikuuta 2025 välisenä aikana 259 hyökkäystä asuinrakennuksiin ja 99 hyökkäystä maan sisäisten pakolaisten telttoihin.
Suurin osa iskuista johti kuolemaan, mukaan lukien naisten ja lasten. Maan sisäisten pakolaisten telttoihin tehdyistä iskuista 40 tapahtui tiettävästi Al-Mawasin alueella, jossa Israelin armeija toistuvasti ohjasi siviilejä hakemaan turvaa.
”Nämä tapaukset heijastavat tämän eskaloitumisen aikana näkemäämme kaavaa, jossa hyökkäykset herättävät vakavaa huolta erottelun, suhteellisuuden ja varotoimien periaatteiden loukkauksista. Jokainen näistä tapauksista on tutkittava perusteellisesti. Tahallinen hyökkäysten suuntaaminen siviilejä vastaan, jotka eivät osallistu suoraan vihollisuuksiin, olisi sotarikos”, Türk korosti lehdistötiedotteessa.
Israelin armeija jatkaa hyökkäyksiään terveydenhuoltolaitoksiin ja väestön selviytymisen kannalta välttämättömiin siviilikohteisiin. 21. ja 22. huhtikuuta se teki koordinoituja iskuja kolmessa Gazan kuvernoraatissa tuhoten 36 raskasta konetta, mukaan lukien kaivinkoneita, vesiautoja ja viemäri-imusäiliöitä. Näitä käytettiin avustusoperaatioissa.
”Tällainen tuho haittaa merkittävästi veden saantia, heikentää kansanterveyttä ja estää sekä humanitaarisen avun toimittamisen että pelastusoperaatioiden suorittamisen, mukaan lukien loukkaantuneiden ja kuolleiden nostaminen raunioista ja roskien raivaaminen, jotta ambulanssit pääsevät uhrien luo”, Türk sanoi.
Mitä Geneven sopimukset sanovat?
Neljä Geneven sopimusta, jotka on solmittu vuonna 1949 toisen maailmansodan jälkeen, muodostavat kansainvälisen humanitaarisen oikeuden kulmakiven. Erityisesti neljäs Geneven sopimus suojaa siviiliväestöä miehitystilanteissa ja kieltää kollektiiviset rangaistukset, väestön siirrot sekä siviileihin kohdistuvat väkivallanteot.
Ensimmäisen artiklan mukaan kaikkien sopimusvaltioiden on ”kunnioitettava ja saatettava sopimus voimaan kaikissa olosuhteissa”. Tämä tarkoittaa, että valtiot eivät voi pysyä passiivisina, jos ne havaitsevat sopimuksen rikkomuksia – kuten jatkuvaa siviiliväestöön kohdistuvaa väkivaltaa tai tarkoituksellista humanitaarisen avun estämistä.
Kolmansien maiden velvollisuus estää ja rangaista
Volker Türk viittaa Geneven yleissopimuksiin kuuluvaan yleissopimukseen kansanmurhan ehkäisemiseksi ja rankaisemiseksi, joka määrää kolmansia osapuolia tekemään kaikkensa kansanmurhan ehkäisemiseksi ja keskeyttämiseksi.
Sopimuksen kolmas artikla määrittelee rangaistavaksi a) kansanmurhan; b) salaliiton kansanmurhan tekemiseksi; (c) suoran ja julkisen yllytyksen kansanmurhaan; (d) kansanmurhan yrityksen; ja (e) osallisuuden kansanmurhaan.
Kansanmurhaan tai muuhun III artiklassa lueteltuun tekoon syyllistyneet henkilöt on rangaistava riippumatta siitä, ovatko he perustuslaillisesti vastuussa olevia hallitsijoita, virkamiehiä tai yksityishenkilöitä.
”Sopimukseen sitoutuneilla valtioilla on kansainvälisen oikeuden nojalla selkeät velvoitteet varmistaa, että tällainen toiminta loppuu välittömästi, ja kolmansien osapuolien on toimittava sen mukaisesti.” Volker Türk
Hän jatkaa: ”Niiden on myös etsittävä ja saatettava oikeuden eteen kaikki kansainvälisen oikeuden vastaisten rikosten tekijät, riippumatta siitä, kuka ne on tehnyt.”
Kansainvälisen tuomioistuimen (ICJ) aiemmat päätökset, kuten Bosnian ja Serbian välinen tapaus (2007), ovat vahvistaneet, että valtiolla voi olla oikeudellinen vastuu, mikäli se ei toimi estääkseen toisen valtion suorittaman kansanmurhan – erityisesti, jos sillä olisi ollut mahdollisuus siihen.
Tämä velvoite ei tarkoita pelkästään sotilaallista väliintuloa. Estäminen voi tarkoittaa diplomaattista painostusta, taloudellisten tai aseellisten suhteiden katkaisemista, pakotteita tai kansainvälisen yhteisön mobilisointia. Näitä keinoja on monilla valtioilla, myös Suomella ja muilla EU-mailla.
Gazan tilanne ja kansainvälinen reaktio
Etelä-Afrikka nosti kansanmurhasyytteen Israelia vastaan ICJ:ssä, ja vuoden 2024 alussa tuomioistuin totesi, että Gazan tilanteessa voi olla kyse kansanmurhasta, ja määräsi väliaikaisia toimia estääkseen väestön tuhoutumisen. Monet valtiot, mukaan lukien jotkut EU:n ulkopuoliset maat, ovat ilmaisseet tukensa näille toimenpiteille ja vaatineet tulitaukoa sekä avustuksen esteetöntä pääsyä Gazaan.
Kuitenkin merkittävä osa länsimaista – mukaan lukien EU ja Suomi – on jatkanut taloudellista, diplomaattista tai sotilaallista yhteistyötä Israelin kanssa. Tämä nostaa vakavia kysymyksiä niiden vastuusta Geneven sopimusten ja kansanmurhasopimuksen valossa.
Suomi ja muut sopimusosapuolet – valinta passiivisuuden ja vastuun välillä
Suomella on mahdollisuus vaikuttaa tilanteeseen. Aseviennin keskeyttäminen, diplomaattisuhteiden jäädyttäminen, sitoutuminen ICJ:n prosessiin liittymällä Etelä-Afrikan kanteeseen tai kansainvälisen painostuksen lisääminen ovat konkreettisia tekoja, joilla Geneven sopimusten henkeä voitaisiin toteuttaa. Passiivisuus voi puolestaan tarkoittaa osallisuutta kansanmurhaan.
Gazan kriisi on tunnistettava Suomessakin alueellisen konfliktin sijaan globaaliksi kysymykseksi, testiksi kansainväliselle oikeusjärjestykselle ja erityisesti Geneven sopimusten kestolle. Geneve sopimuksiin sitoutuneiden maiden vastuulla on nyt varmistaa, että ihmisoikeusloukkaukset eivät jää seuraamuksitta.
