Kansanmurha on siirtokuntakolonialismille ominainen ilmiö. Kansanmurha on prosessi, ei teko. Kansanmurha-aikomukset ja -käytännöt ovat olennainen osa siirtomaavallan ideologiaa ja prosesseja, kuten Amerikan alkuperäisasukkaiden kokemukset Yhdysvalloissa, Australian ensimmäisten kansojen kokemukset tai Hererojen kokemukset Namibiassa osoittavat.
Koska siirtokuntakolonialismin tavoitteena on hankkia alkuperäiskansojen maata ja luonnonvaroja, jo pelkkä alkuperäiskansojen olemassaolo on siirtokuntayhteiskunnalle eksistentiaalinen uhka.
Alkuperäiskansojen tuhoamisesta ja korvaamisesta tulee näin ”väistämätöntä”, ja se tapahtuu erilaisin keinoin:
- pakkosiirto ja etninen puhdistus,
- liikkumisen rajoittaminen,
- rotuerottelu eli apartheid,
- laajamittaiset pidätykset,
- joukkotappaminen murhaamalla, taudeilla tai nälkiinnyttämällä,
- kulttuuriassimilaatio ja
- syntyvyyden estäminen.
Siirtokuntakolonialismi on dynaaminen, rakenteellinen prosessi ja alkuperäiskansojen ryhmien syrjäyttämiseen ja eliminointiin tähtäävien tekojen yhdistelmä, jossa kansanmurha on sen huippu.
Kansanmurhien historialliset mallit osoittavat, että vaino, syrjintä ja muut esivaiheet valmistelevat maaperää kansanmurhan tuhoamisvaiheelle. Palestiinassa arabien alkuperäiskansojen syrjäyttäminen ja hävittäminen on ollut välttämätöntä Israelin muodostumiselle ”juutalaisvaltioksi”.
Käytännöt, jotka johtivat Palestiinan ei-juutalaisen väestön etnisiin joukkopuhdistuksiin, tapahtuivat vuosina 1947–1949 ja uudelleen vuonna 1967, kun Israel miehitti Länsirannan, Itä-Jerusalemin ja Gazan, jolloin satojatuhansia ihmisiä joutui jättämään kotiseutunsa, heitä tapettiin, kyliä ja kaupunkeja tuhottiin ja ryösteltiin ja karkotetuilta palestiinalaisilta evättiin oikeus palata.
Vuodesta 1967 lähtien Israel on edistänyt siirtokuntahankettaan sotilaallisella miehityksellä ja riistänyt palestiinalaisilta heidän itsemääräämisoikeutensa.
”Tässä maassa ei ole tilaa molemmille kansoille yhdessä. Ainoa ratkaisu on Palestiina ilman arabeja. Eikä ole muuta keinoa kuin siirtää heidät kaikki: yhtäkään kylää, yhtäkään heimoa ei saa jättää.” Juutalaissiirtokuntien osaston johtaja Joseph Weitz 1940-luvulla
Israel on pitänyt palestiinalaisia ”turvallisuusuhkana”, millä perustellaan heidän sortamistaan ja ”siviiliväestön poistamista”, eli sitä, että heiltä evätään suojellun siviilihenkilön asema. Israelille on ollut edullista tehdä palestiinalaisista ”uhkaavia ja vaarallisia”; palestiinalaiset eivät sellaisiksi ole muuttuneet.
Kansanmurhan ehkäisemistä ja rankaisemista koskeva yleissopimus vuodelta 1948
Kansanmurha on teko, joka on tehty tarkoituksessa tuhota kokonaan tai osittain kansallinen, etninen, rodullinen tai uskonnollinen ryhmä sellaisenaan. Yleissopimus velvoittaa kaikkia sopimusvaltioita estämään kansanmurhan ja edellyttää, että kaikki valtiot estävät kansanmurhatoimet ja nostavat niistä syytteen. Osallisuus on nimenomaisesti kielletty, mikä aiheuttaa velvoitteita myös kolmansille valtioille.
Kansanmurhaa ei voida perustella millään olosuhteilla, ei myöskään väitetyllä itsepuolustuksella. Sekä valtio että henkilö voi joutua syytteeseen kansanmurhasta.
Kansainvälinen oikeustuomioistuin (ICJ) ja Kansainvälinen rikostuomioistuin (ICC) ovat toimivaltaisia käsittelemään kansanmurharikoksia, samoin kuin valtioiden kansalliset tuomioistuimet.
Kansanmurhan kaksi kriteeriä
- Yhden tai useamman teon tekeminen suojattua ihmisryhmää vastaan:
ryhmän jäsenten tappaminen
ryhmän jäsenille vakavien ruumiillisten tai henkisten vammojen aiheuttaminen
tarkoituksellisesti sellaisten elinolosuhteiden aiheuttaminen, joiden on laskelmoitu fyysisesti tuhoavan ryhmän kokonaan tai osittain
toimenpiteiden määrääminen, joiden tarkoitus on estää syntyvyys ryhmän sisällä
ryhmän lasten siirtäminen väkisin toiseen ryhmään - Lisäksi edellä mainitun teon tai tekojen taustalla oleva osoitettava yleinen aikomus toteuttaa rikolliset teot ja erityinen aikomus tuhota ryhmä sellaisenaan.
Kansanmurha-aikomus
Kansanmurhan määritelmä edellyttää, että jokin luetelluista teoista on tehty tietyssä tarkoituksessa. On osoitettava, että tekijä pyrkii yhden tai useamman kielletyn teon tekemällä saavuttamaan kansallisen, etnisen, rodullisen tai uskonnollisen ryhmän täydellisen tai osittaisen tuhon sellaisenaan. Tämä aikomus on osoitettava joko suorilla tai epäsuorilla todisteilla.
On olemassa vakuuttavia todisteita siitä, että kenttäjoukot ovat sisäistäneet valtiojohdon kansanmurhaan kehottavat lausunnot ja toimineet niiden mukaisesti.
Israelilaiset sotilaat ovat muun muassa Israelin armeijan ylläpitämissä sosiaalisen median kanavissa kutsuneet palestiinalaisia ”terroristeiksi”, ”torakoiksi” ja ”rotiksi”. He ovat käyttäneet toistuvasti poliittisten johtajien esittämiä termejä ja huudelleet, että ”ei ole olemassa ’osallistumattomia siviilejä’”, ja kehottaneet samalla rakentamaan siirtokuntia Gazaan, ”miehittämään Gazan… pyyhkimään pois Amalekin siemenen” , kehuskelleet tappaessaan ”perheitä, äitejä ja lapsia” , nöyryyttäneet pidätettyjä palestiinalaisia, räjäyttäneet kymmeniä taloja, tuhonneet kokonaisia asuinalueita ja häpäisseet hautausmaita ja jumalanpalveluspaikkoja.
Israelin pääministeri ja presidentti ovat todenneet, että Israel taistelee ”kaikkien sivistyneiden valtioiden ja… kansojen” puolesta,”barbarismia vastaan, jolla ei ole sijaa nykymaailmassa” ja että he ”kitkevät pahuuden pois, ja se on hyväksi koko alueelle ja maailmalle”. Tämä rasistinen retoriikka on samankaltaista kuin muiden siirtomaavaltojen retoriikka, ja sillä pyritään tulkitsemaan Israelin kansanmurhaväkivalta oikeutetuksi palestiinalaisten väitetyn ”barbaarisen” ja ”esi-modernin” luonteen vuoksi.
YK:n erityisraportoija raportoi miehitettyjen palestiinalaisalueiden ihmisoikeustilanteesta
Erityisraportoija on YK:n ihmisoikeusneuvoston vuonna 1967 nimittämä riippumaton lakiasiantuntija. Erityisraportoijan tehtävänä on arvioida miehitetyn palestiinalaisalueen ihmisoikeustilannetta, raportoida siitä julkisesti ja tehdä yhteistyötä hallitusten, kansalaisyhteiskunnan ja muiden tahojen kanssa kansainvälisen yhteistyön edistämiseksi. Erityisraportoijan kuuluisi tehdä säännöllisesti vierailuja miehitetyillä palestiinalaisalueilla ja raportoida tilanteesta vuosittain ihmisoikeusneuvostolle, mutta Israel estää vierailut.
Francesca Albanese nimitettiin ihmisoikeusneuvoston 49. istunnossa maaliskuussa 2022 erityisraportoijaksi, ja vuoteen 2028 ulottuvalle jatkokaudelle keväällä 2025. Hän on Georgetownin yliopiston Study of International Migration -instituutin apulaistutkija sekä siirtolaisuuden ja pakkosiirtolaisuuden vanhempi neuvonantaja Arab Renaissance for Democracy and Development -ajatushautomossa. Albanese on julkaissut laajalti Israelin ja Palestiinan oikeudellisesta tilanteesta ja luennoi säännöllisesti kansainvälisestä oikeudesta ja pakkosiirtolaisuudesta Euroopan ja arabialueen yliopistoissa. Albanese on työskennellyt ihmisoikeusasiantuntijana mm. YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimistossa ja UNRWA:ssa.
