Etelä-Afrikan kansalaisoikeustaistelun historiassa on tunnistettu kolme toisiinsa kytkeytyvää näkökulmaa, joista tässä artikkelissa käsitellään kansainvälistä eristämistä sekä kansainvälisiä boikotteja. Etelä-Afrikan apartheidin kaataminen tarjoaa yhden esimerkin siitä, kuinka kansainvälisen lainsäädännön vastainen järjestelmä voitaisiin lopettaa – Palestiinassakin.
Apartheidia harjoittava Etelä-Afrikka pyrittiin eristämään kansainvälisestä yhteisöstä. Ponnisteluja Etelä-Afrikan eristämiseksi tehtiin kolmella rintamalla: yksilöt ja ryhmät toteuttivat anti-apartheid-kampanjoita omissa maissaan, ja hallitukset toimivat itsenäisesti ja kansainvälisessä yhteistyössä (esim. Brittiläinen kansainyhteisö ja YK).
YK:n päätöslauselma kannusti boikotointiin
Vuonna 1962 YK:n yleiskokous hyväksyi päätöslauselman, jonka mukaan Etelä-Afrikka rikkoi YK:n peruskirjan mukaisia velvoitteitaan harjoittamalla apartheidia, joka oli uhka kansainväliselle rauhalle ja turvallisuudelle. Päätöslauselma pohjusti vapaaehtoisia boikotteja ja kannusti YK:n jäsenvaltioita katkaisemaan diplomaattiset suhteet ja kaupankäynnin – etenkin asekaupan – Etelä-Afrikan kanssa. YK perusti apartheidin vastaisen erityiskomitean. Länsimaista suurin osa kuitenkin torjui Etelä-Afrikkaa kohtaan määrätyt rangaistusvaatimukset.
Etelä-Afrikkaan kohdistui laaja urheiluboikotti, joka alkoi Etelä-Afrikan erottamisella kansainvälisestä jalkapalloliitosta FIFA:sta. Etelä-Afrikka jätettiin ulos vuoden 1964 olympialaisista ja erotettiin koko kansainvälisestä olympialiikkeestä vuonna 1970, kun yli 50 valtiota oli uhannut jättäytyä pois olympialaisista, jos Etelä-Afrikka on mukana. Ei voi väittää, että urheiluboikotti olisi vaikuttanut suoraan apartheid-hallinnon neuvotteluhalukkuuteen. Se oli kuitenkin voimallinen viesti, joka tavoitti kaikki etelä-afrikkalaiset: kansainvälinen yhteisö ei hyväksynyt apartheidia.
ANC kutsui kansainvälistä yhteisöä Etelä-Afrikan akateemisen boikottiin jo 1958. Kymmenen vuotta myöhemmin, vuonna 1968, YK:n yleiskokous vaati jäsenmaita pidättäytymään yhteistyöstä Etelä-Afrikan kanssa niin koulutuksen, kulttuurin kuin urheilun saroilla, ja uusi vaatimuksensa vuonna 1980. Vapaaehtoiset pakotteet ohjasivat ulkomaisia taiteilijoita ja instituutioita pidättäytymään yhteistyöstä Etelä-Afrikan kanssa. Valkoisia eteläafrikkalaisia taiteilijoita kiellettiin kiertämästä maailmaa.
Vaikka Etelä-Afrikan kulttuuri- ja akateeminen boikotti oli YK:n hyväksymä ja suosittelema, kaikki eivät liittyneet siihen. Esimerkiksi musiikkiteollisuus houkutteli artisteja esiintymään Etelä-Afrikkaan. Kulttuurikentällä ja akateemisessa maailmassa käytiin myös aitoa keskustelua boikotoinnin hyödyllisyydestä ja mm. siitä, kuuluuko boikotin olla totaalista vai kohdennettua.
Kansainvälisen tietoisuuden lisääminen
On mahdotonta osoittaa vedenpitävästi, että vuosikymmenten boikottikampanja vaikutti apartheidin kaatamiseen. On kuitenkin varmaa, että boikottikampanjalla lisättiin kansainvälistä tietoisuutta apartheidista ja pidettiin yllä keskustelua ihmisoikeuksista sekä ihmiskunnan yhteisvastuusta niiden toteutumiseksi. Kulttuuri- ja taidealojen boikotti oli sekä vapaustaistelua tukeva solidaarisuusele että tärkeä osa monivaiheista prosessia, joka teki apartheid-järjestelmästä kannattamattoman.
Palestiinalaisten johtama maailmanlaajuinen Israelin miehitystä vastustava boikottiliike BDS on ottanut esimerkkiä Etelä-Afrikan apartheidia vastustaneista boikoteista. BDS tulee englannin sanoista boycott (boikotointi), divestment (divestointi eli sijoitusten poisvetäminen) ja sanctions (pakotteet). Vuonna 2005 perustettu BDS perustuu periaatteelle, jonka mukaan palestiinalaisilla on samat oikeudet kuin kaikilla muillakin ihmiskunnassa. Kansainvälinen liike toimii väkivallattomana painostuskeinona Israelia ja sen tukijoita kohtaan. BDS kehottaa boikotoimaan Israelin miehitystä niin kulttuurin, talouden kuin akateemisenkin yhteistyön osalta. Suomessa BDS toimii Sumud ry:n työryhmänä.
